keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Taitavat Taitajat

Noora Suokas ja Laura Nieminen edustivat ansiokkaasti Jyväskylän ammattiopistoa Taitajat2013-tapahtumassa 14.–16.5.2013 Joensuussa. Lajina oli vaatteenvalmistus. Koko prosessi käynnistyi jo syksyllä 2012, kun oppilaitoksesta valittiin edustajia jatkoon. Kuusi opiskelijaa ilmoitti kiinnostuksensa, ja karsinnan jälkeen kaksi pääsi jatkoon ja yksi varalle.

Hameen yksityiskohta.

Seuraava vaihe, semifinaali järjestettiin Lahdessa, jossa tehtävänä oli hameen valmistus. Aloitimme valmentautumisen semifinaaliin sillä, että treenasimme hameen yksityiskohtien ompelua muutamia tunteja joka viikko. Loppua kohden tiivistimme tahtia ja kaksi viimeistä päivää kului harjoitusten parissa. Myös kaikki muu ompelu oli hyvää harjoitusta. Semifinaalitehtävän palautuksen jälkeen molemmilla oli tunne ettei mennyt kovin hyvin. Yllätys olikin suuri, kun me molemmat pääsimme jatkoon, sillä Taitajafinaaliin valittiin vain kahdeksan kilpailijaa 28:sta kandidaatista. Semifinaalitehtävä.
    
Maihari ja hihansuu.
 
Taitajafinaalin kolmipäiväiseen mittelöön sisältyi pientuotteen suunnittelu, valmistus ja markkinointi sekä takin valmistus. Arviointikriteerit olivat tiedossa jo etukäteen. Pientuote suunniteltiin ja valmistettiin ennakkotehtävänä, ja ensimmäisenä kisapäivänä idea esiteltiin tuomareille ja myytiin yleisölle. Lisäksi aloitettiin maiharin taskujen ja vuorin leikkuu ja ompelu. Toisena päivänä valmistettiin piensarja, ja iltapäivällä keskityttiin maiharin ompeluun. Kolmas päivä kului kokonaan maiharin valmistuksessa ja viimeistyksessä. Omaa sijoittumistaan pystyi seuraamaan päivittän. Finaalitehtävä.

Nooran mukaan valmistus sujui muuten mukavasti, mutta ongelmia ilmeni lähinnä maiharin vetoketjun kiinnityksen kanssa. Valmistuksen siisteyteen en ole siltä osin vieläkään ihan tyytyväinen, tuumailee Noora. Maiharissa oli paljon yksityiskohtia. Lauran haasteet liityivät lähinnä piensarjan valmistukseen. Valitsin ehkä hieman liian kunnianhimoisen mallin, joten tuotteiden valmistuksessa ja viimeistyksessä tuli kiire.
 
Lopputuloksissa Noora nappasi viidennen ja Laura seitsemännen sijan. Kärkikolmikkoon olisi ollut hyvät mahdollisuudet, jos ei olisi tullut noita edellä mainittuja virheitä. Suosittelemme kisailua muutoksiin soputuvalle opiskelijalle, jolla on hyvät hermot ja aitoa innostusta ja kiinnostusta tälle alalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti