lauantai 31. toukokuuta 2014

Juhlavaa

Vuoden uurastus on takana, ja kesäloman alkumetrit käsillä. Kesätöitä, uusia uria, urasuunnitelmia ja pääsykokeita on useimmilla edessä. Paljon muistoja menneestä vuodesta on viemisinä kesälaitumille, tulevaisuuteen, uusiin ulottuvuuksiin. Runsaasti lahjakkuutta, osaamista ja ammattiylpeyttä siitä, mitä osaa ja on oppinut.

Kesän tuon juhlaa

Taitavia olette, te kaikki valmistuneet. Onnea matkaan, uskokaa unelmiin ja kulkekaa niitä kohti. Muiden kanssa nähdään syksyllä ja jatketaan yhteistä matkaa. Mukavaa kesää kaikille!

maanantai 26. toukokuuta 2014

Luonnostelua, ideointia ja vähän muutakin

Ideointi ja luonnostelu sekä idean esittely asiakkaalle, on osa jokaisen tuotteen valmistusprosessia. Opintojen aikana jokainen opiskelija kehittelee oman tyylinsä tuottaa ideoita ja koostaa niistä kokonaisuuksia. Netti on ideoita ja ideointiin soveltuvia sovelluksia pullollaan, mutta joskus on hyvä myös irrotella, käyttää omaa mielikuvitustaan ja kehittää kuvallisia taitoja.

Myös erilaisissa puvustusprojekteissa ideoinnilla on suuri merkitys, kun luodaan roolihahmolle ulkoasu. Saanko puhua -puvustusprojektin lämmittelytehtävänä oli värien symboliikkaan tutustuminen. Väriyhdistelmiä muuntelemalla luotiin neljä erilaista hahmoa: maa, ilma, vesi ja tuli.

Miia toteutti työnsä puuväreillä ja erilaisilla puvun muodoilla. Hän kuvaa piirtämistyyliään näin: piirtotyylni on oma tyyli, joka on kehittynyt vuosien varrella, vaikutteita kuitenkin on jonkin verran manga-sarjakuvista.

Teemana vesi, tuli, ilma ja maa.

Piirtämistä olen harrastanut ihan ala-asteelta asti. Piirrän kausittain enemmän tai vähemmän aktiivisesti, lähinnä sen mukaan milloin tulee inspiraatiota ja milloin ei. Tykkään erityisesti käyttää puuvärejä. Piirtämistä kehitän eniten tutkimalla oikean elämän vastineita ja niiden mukaan piirtämistä.

Mitäpä tästä muuta voi sanoa kuin että upeaa jälkeä kaiken kaikkiaan.

Teksti: vaatetusompelija, Miia Pynnönen
Kuva: Miia Pynnönen

torstai 15. toukokuuta 2014

Me bloggaillaan

Vaatetuksen oppilaat koostavat portfolion, jonne dokumentoidaan omaa oppimista. Yleensä se on tehty henkilökohtaisena koosteena joko manuaaliseen tai digitaaliseen muotoon. Riina ja Henna tekivät poikkeuksen ja lähtivät ennakkoluulottomasti kokeilemaan ryhmäblogia. Yhteisen blogin päivittäminen vaatii toimivaa ja melko saumatonta yhteistyötä, mutta myös yhteisten ja yksityisten kokemusten esille tuomista.

Riina ja Henna ovat olleet tyytyväisiä valintaansa. Yhdessä tekeminen on ollut mukavaa. Otamme yhdessä kuvia ja etsimme sopivia kuvauspaikkoja. Ulkoasu on muuttunut useamman kerran, tilanteen ja fiiliksen mukaan. Poustauksia syntyy työn lomassa. Tekstiä oli aluksi vaikea kirjoittaa, mutta sekin alkaa jo luistaa, vaikka pientä korjattavaa riittää edelleen. Palaamme blogeihin liittyviin asioihin myös äikän tunneilla. Silloin voidaan katsella vaikka oikeinkirjoitukseen liittyviä juttuja.

Henna ja Riina yhteispotretissa

 Blogi löytyy täältä http://twicethings.blogspot.fi/

Vaatetusalan opinnot painottuvat tuotteiden valmistukseen, mikä näkyy blogien sisällössä. Blogin alkumetrejä on ollut mukava seurata, koska yhdessä tekeminen on voimistanut yhteishenkeä ja lisännyt luovia ideoita. Yksi villeimmistä ideoista on ollut ompeluharjoitusten muokkaaminen asuksi. Tämmöistä tekemisen meininkiä lisää, toivoo ope :)
 
Teksti: vaatetusompelija
Kuva: Henna Laukkanen ja Riina Suonpää



keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Tyylittelyä

Miltä näyttää omaa tyyli tai millainen se voisi olla? Erilaisia pukeutumistyylejä on hauska kokeilla ja testailla, vaikkapa kollaasitekniikalla toteutettuna kokonaisuutena. Tyyli voi olla esimerkiksi vapaa, moderni, klassinen tai luonnollinen.

Mehukkaita kokonaisuuksia syntyi, kun opiskelijat pääsivät toteuttamaan itseään ja suunnittelemaan pareittain asukokonaisuuksia piirtäen, värittäen ja kankaanpaloja leikellen sekä lisätarvikkeita taidokkaasti sommitellen. Kollaasit ovat melko näyttäviä ja kookkaita. Valmiina ne ovat noin 80 cm korkeita.
Rock-henkinen vastaan klassinen juhla-asu
 

Näissä kollaaseissa painottuu juhla, mutta hieman eri näkökulmista. Juhla-asu voi olla melko vapaa esimerkiksi rock-henkinen tai sitten klassisia piirteitä omaava kokonaisuus. Henkilön tyyli ja juhlatilanteen luonne ratkaisevat usein asukokonaisuuden valinnan.
 
Teksti: vaatetusompelija
Kollaasit: TV13A-ryhmän oppilaat

torstai 27. maaliskuuta 2014

Teinarit, pirkot, morsiusneidot ja muu sakki

Lähtölaukauksesta on kulunut jo tovi, ja näytelmän käsikirjoitus alkaa valmistua ja kohtauksia treenataan jo toden teolla. Myös roolihahmojen luonnehdinnat ovat lähes valmiina. Vaatetusompelijoiden puvustamat poolihahmot on jaettu neljän ryhmään, joita edustavat teinarit, pitopalvelun pirteät pirkot, morsiusneidot ja sekalainen seurakunta. Näiden lisäksi Lyseon lukion porukka puvustaa osan hahmoista.

Roolihahmojen ensimmäiset luonnokset toteutettiin ryhmätyönä. Jokainen ryhmä tuotti sellaisen idealuonnoksen, joka heidän mielestään vastasi roolihenkilön luonnehdintaa. Luonne tuotiin esiin väreillä ja puvun muodoilla.
Ensimmäisen ideointikierroksen jälkeen jokainen sai oman puvustettavan, jonka ideointia jatkettiin tuottamalla kollaasi, jossa oli huomioitu myös asusteet kuten kengät, korut ym. Yksi roolihahmoista on morsiusneito Taina, joka on nuori yhden lapsen kotiäiti, joka ei seuraa viimeisimpiä villityksiä. Taina on bestamanin ex-vaimo, ja hieman katkera erostaan. Tainan puvun suunnittelu- ja toteutusvaiheen alkua on esitelty alla olevassa kollaasissa.

 
Pukujen ompelu alkoi mittojen otolla, jonka yhteydessä kysyttiin henkilöiden omia toiveita asujen mallin suhteen. Puvustuksessa hyödynnetään vanha materiaalia kuten verhoja, lakanoita ja ylijäämä kankaita sekä kirpparilöydöksiä.

Näytelmässä on laaja miehitys, joten yhteisiä palaverejä on lähes mahdoton järjestää. Myös viestintä on haastavaa ison porukan kanssa. Viestintäkanavanki valittiin Facebookin suljettu ryhmä, eikä kaduta yhtään. Ryhmässä julkaistaan luonnokset, sovitaan tapaamiset, mittojen ottojen ajat ja muut käytännön toteutukseen liittyvät asiat.
Kaikki sujuu kätevästi kännyköillä reaaliajassa, joten tietoja on helppo päivittää. On upeaa huomata, miten nopsasti luonnoksista ja ideoita tulee palautetta. Työt etenevät ripeäsi eikä pitkiä odotteluaikoja tule, ja kaikki tykkäävät.

Teksti: vaatetusompelija
Kuvat ja piirrokset: Veera Alanen ja TV13A-luokka

tiistai 11. helmikuuta 2014

Lähtölaukaus puvustukseen

Tästä se uusi projekti taas alkaa.  Kevään korvilla puvustamme näytelmää yhteistyössä Lyseon lukion kanssa. Mukana on tuottajia, käsikirjoittajia, näyttelijöitä, puvustajia ja lavastajia.  Lisäksi valokuvaajaharjoittelija leiskauttelee upeita kuvia prosessin eri vaiheista. Yhteydenpito eri toimijoiden välillä sujuu sulavasti, Facebookin suljettujen ryhmien välityksellä.

Näytelmän teema on nuorten syrjäytyminen, joka hieman yllätyksellisesti nousee esiin takaumina, nuoren parin häissä. Puvustuksessa korostuu niin juhlapukeutuminen kuin roolihenkilöiden luonne.
Projekti sai lähtölaukauksen lauantaina 1.2.2014 Huoneteatterilla, jossa Savonlinnan kaupunginteatterin pitkäaikainen puvustaja-lavastaja Tua Hautamäki kertoi omista kokemuksistaan.
Tua Hautamäki vauhdissa,
ja ekat omat luonnokset
Näytteillä oli pienoismalli lavastuksesta, upeita koosteita puvustuksista ja kollaaseja, joissa kiteytyi näytelmän ydin. Ihailimme myös taidokkaita näyteportfolioita ja kuuntelimme hyviä vinkkejä omaa projektiamme silmällä pitäen.

Vaatetuksen osalta projekti alkaa kollaasien koostamisella ja luonnostelulla sekä käsikirjoitukseen tutustumisella ja materiaalien hankinnalla. Puvustusseikkailu alkaa, melkein jo loikitaan tasajalkaa.

Teksti: vaatetusompelija
Kuva: vaatetusompelija, Henna Laukkanen ja Rina Suonpää

torstai 30. tammikuuta 2014

Joustaa, joustaa

Pieni välipala ykkösten opintoihin oli t-paidan ompelu. Opintokokonaisuus oli intensiivinen ja painottui tuotteen valmistukseen, mutta samalla treenattiin joustavien materiaalin ompelussa tarvittavia koneita ja laitteita.

Hennan paita valmiina

Henna kertoo valmistuksesta seuraavaa. ”Elikkä meillä oli ja meni? trikoopaitajakso, jossa tehtiin joustavasta kankaasta paitoja ihan omilla mitoillamme. Kuvassa on Hennan tekemä paita, edestä lyhyt ja takaa pitkä. Myös pääntietä on muotoiltu ja avarrettu hieman”. Lisää aineistoa löydät Hennan ja Riinan ryhmäblogista: http://twicethings.blogspot.fi/

Mallin ja materiaalin sai suunnitella vapaasti, joten jokaisen toteutuksesta tuli oman maun mukainen, persoonallinen tuote. Osa valitsi materiaaliksi trikoon, osa tanakamman neuleen ja osa college-kankaan.  Esimerkiksi trikoo on helposti rullautuva, joten kärsivällisyys oli valttia. Myös vanhan materiaalin uusiokäyttö oli mahdollista. Vanhasta t-paidasta taiottiinkin uusi, ajanmukainen versio.
 
Teksti: vaatetusompelija
Kuva: Henna Laukkanen